Etusivu > Kehittäminen > Projektit ja hankkeet > Iäkkään omaishoitajan ehkäisevän kuntoutuksen kehittäminen 2009-2012 > Toimijat

 Projektin toimijat

Projektissa työskentelee kaksi projektityöntekijää; suunnittelija Kajaanissa ja koordinaattorin Helsingissä. Projektin ohjausryhmä toimii omaishoitajuuden, kuntoutuksen ja ergonomian asiantuntijana sekä seuraa ja ohjaa projektin toteutumista ja etenemistä. Projektin toimijoina ovat paikalliset, yhteistyökumppaneiden edustajista koostuvat tiimit Kainuussa ja Helsingissä. Tiimit kehittävät ehkäisevän kuntoutuksen sisältöjä ja paikallisia toimintatapoja oman kunnan eri toimijoiden kanssa luoden samalla toimintakäytänteitä, jotka jatkuvat projektin päättymisen jälkeen.

Käy lukemassa työntekijöiden esittely

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Projekti toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kalliolan Senioripalvelusäätiön Senioritalo Sandels’n, Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Vanhuspalvelujen, Kainuun maakunnan-kuntayhtymän ja Työterveyslaitoksen kanssa. Lisäksi yhteistyössä ovat mukana useita paikallisia toimijoita Kainuussa ja Helsingissä.







Kalliolan Senioripalvelusäätiön toiminta on tarkoitettu ikääntyvien kotona selviytymisen tukemiseen ja itsenäisen toimintakyvyn säilymiseen liikunnan ja kuntoutuksen avulla. Säätiön toimitilat, Kuntokeidas Sandels, sijaitsevat Sandelsin Senioritalossa, Etu-Töölössä Helsingissä. Projektin interventiot Helsingissä toteutetaan yhteistyössä Kuntokeidas Sandelsin Elinvoimaa ja elämänhallintaa omaishoitoperheille –projektin kanssa. Säätiön edustaja on ohjausryhmän jäsen.





Helsingin Sosiaalivirasto
tarjoaa helsinkiläisille koko elämänkaaren kattavat sosiaalipalvelut tiiviissä yhteistyössä kaupungin eri hallintokuntien, alan järjestöjen, kaupunginosayhdistysten sekä erilaisten asukas- ja asiakasyhteisöjen kanssa. Yhteistyö on tiivistä Vanhuspalvelujen sosiaali- ja lähityön yksikön kanssa. Sosiaaliviraston edustaja on projektin ohjausryhmän jäsen.





Helsingin Terveyskeskus
tarjoaa helsinkiläisille perusterveydenhuollon palvelut. Se tuottaa helsinkiläisille perusterveydenhuollon palvelut sekä psykiatrian, sisätautien, geriatrian, neurologian ja fysiatrian erikoissairaanhoidon palveluja. Terveyskeskuksen keskeinen tehtävä on edistää helsinkiläisten terveyttä. 





Helsingin Liikuntavirasto
tuottaa monipuolisesti liikuntapalveluja koko väestölle. Viraston Senioriliikunta 2010 -2011 projekti tuottaa erityisesti yli 60 -vuotiaille helsinkiläisille erilaisia liikuntaryhmiä, liikuntaneuvonta ja vapaaehtoisten koulutusta.







Kainuun maakunta-kuntayhtymän
toiminta kattaa Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon sekä Suomussalmen kuntien osalta sosiaali- ja terveydenhuollon, toisen asteen koulutuksen, Kainuun keskussairaalan ja entisen Kainuun liiton palvelut. Maakunta järjestää pääosan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Yhteistyö on tiivistä kuntayhtymän koti- ja omaishoidon kanssa. Kajaani, Kuhmo ja Puolanka toimivat tiiviissä yhteistyössä projektissa. Kuntayhtymän edustaja on ohjausryhmän jäsen.





Työterveyslaitos
on työterveys- ja työsuojelualan tutkimus- ja asiantuntijalaitos, jonka toiminnan tärkein tavoite on terve ja hyvinvoiva työikäinen väestö sekä turvalliset ja toimivat työpaikat. Laitos on kehittänyt potilaan ergonomiseen siirtämisen menetelmän, jolle myönnettiin valtakunnallinen Ergonomiapalkinto vuonna 2006 (Taitava avustaja aktivoi ja auttaa). Laitoksen tutkija Leena Tamminen – Peter on projektin ohjausryhmän jäsen.






Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto
on omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa eläviä henkilöitä. Valtakunnallinen liitto on perustettu vuonna 1991 ja sen jäsenenä on 72 paikallisyhdistystä ja kannattajajäsenyhteisöä. Yhdistyksen edustaja on myös projektin ohjausryhmän jäsen.


OHJAUSRYHMÄN JÄSENET

Oili Harri-Lehtonen, kehittämispäällikkö, KEY (puheenjohtaja)
Maarit Varis, kehittämiskonsultti, Helsingin sosiaalivirasto, Vanhusten palvelut
Merja Kaivolainen, koulutuspäällikkö, Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry
Ilona Maaperä, rehtori, Kalliolan kansalaisopisto
Marita Pulkkinen, koordinaattori, Senioritalo Sandels, Kalliolan senioripalvelusäätiö
Pirjo Suomalainen, projektikoordinaattori, KEY (sihteeri)
Teija Seppälä, varajäsen, omaishoidon päällikkö, Kainuun maakunta–kuntayhtymä
Leena Tamminen-Peter, erikoistutkija, Työterveyslaitos
Aila Tartia–Jalonen, projektisuunnittelija, KEY
Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, Kainuun maakunta–kuntayhtymä
Aulikki Viippola, koordinaattori, KEY