Juuri nyt näinä aikoina puhuttaa sikainfluenssa. Se saapui ensiksi Pohjois-Suomeen. Lapista epidemian ennustetaan leviävän muualle Suomeen 3–4 viikon kuluessa.

Tämän päivän YLE.fi -nettiuutiset kertovat, että sikainfluenssaepäilyjen vuoksi hoitoon hakeutuneiden määrä lisääntyy kiihtyvällä tahdilla eri puolilla maata. Eniten sairastuneita on Pohjois-Suomessa. Helsingissä hoitoon hakeutuneiden määrä on kaksinkertaistunut viime viikosta. Myös Pohjois-Savossa influenssa leviää vauhdilla. Kotikunnassani Turussa tartuntoja on ilmennyt kahdessa päiväkodissa ja kahdessa koulussa.

Oma työpaikkani on valmistautunut epidemiaan laatimalla toimintaohjeet työntekijöille. Näin on varmasti toiminut moni muukin työpaikka Suomessa. Rokotuksen ottaminen on jokaisen työntekijän omalla vastuulla; tietoja rokotusaikatauluista saa oman kunnan terveydenhuollosta.

Entäpä ikäihmiset?

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi jo kesällä, että sikainfluenssa on alkanut tarttua maailmalla myös vanhoihin ihmisiin, jotka pandemian alkuvaiheessa säästyivät taudilta. THL:n ylijohtajan mukaan infektion levitessä tartuntoja saavat myös iäkkäämmät, vaikka he eivät muutoin matkusta tai liiku yhtä paljon kuin muu väestö. Myöskään aiemmin sairastetut influenssat eivät todennäköisesti suojaa sikainfluenssalta. Jos infektio leviää entistä vahvemmin ikäihmisiin, seurausten määrä alkaa myös lisääntyä.

Turussa saadaan rokotettua vuoden loppuun mennessä ne yli 65-vuotiaat, jotka kuuluvat sairautensa vuoksi riskiryhmään. THL:n pääjohtaja kuitenkin kehottaa kaikkia suomalaisia ottamaan rokotteen. Millä aikataululla, siitä ei ole tietoa.

Itse en kuulu mihinkään riskiryhmään, joten influenssaa odotellessa ja rokotuksen ottamista harkitessa siihen asti, kun sitä joskus mahdollisesti tarjotaan, lienee parasta jatkaa hyvin alkanutta käsihygieniaa. Sitä suosittelen myös muille!

THL:n sikainfluenssasivut: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/ah1n1v  

THL:n tutkimusprofessori Petri Ruutun artikkeli: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/kattavatrokotukset

YLE.fi:n sikainfluenssasivut: http://yle.fi/uutiset/system/topicRoot/Sikainfluenssa/
 

Voiko koira edistää omistajansa terveyttä?

Olin aina ajatellut,  että joskus hankkisin koiran. Mutta vasta sitten, kun olen ensiksi kasvattanut lapsen lentämään pesästä pois. Vasta sitten, kun enää ei tarvitsisi opiskella. Vasta sitten, kun en matkustaisi enää niin paljon ainakaan työn takia. Vasta sitten, kun muilta kiireiltä olisi riittävästi aikaa. Vasta sitten, kun asuisin omakotitalossa. Vasta sitten, kun…?

Aina ei käy niin, kuin suunnittelee. Eli toisin kävi. Ilmeisesti keski-ikäisyyteen havahtumisessamme päätimme alkaa toteuttaa perhe-elämässämme kaikkea sellaista, josta aina ollaan haaveiltu, mutta joka aina siirrettiin epämääräiseen tulevaisuuteen. Koiran hankinta oli yksi sellainen. Ja elokuun lopulla viime vuonna kotiimme muutti pieni musta schipperken pentu, joka sai nimekseen Nemo.

Voi sitä hellyyttä, jota koiramme saakaan osakseen murrosikää lähestyvältä pojaltamme. Miten virkistävää onkaan aamuvarhaisella tai iltamyöhällä ulkoilla säässä kuin säässä ja tutkailla lähikortteleissa liikkuvia koirallisia tai koirattomia naapureita. Miten hauskaa onkaan ollut perehtyä aivan uuteen maailmaan koiranäyttelyiden, pentukoulun ja agilitykurssin kautta! Ja miten inspiroivaa onkaan ollut tutustua kokonaan uusiin ihmisiin, joita yhdistää koiraharrastus eikä esimerkiksi ammatillinen tausta tai lapsen liikuntaharrastus.

Koirien myönteisiä terveysvaikutuksia omistajiinsa on tutkittu paljon ja asia on todettu myös käytännössä. Omistajat ovat usein muita paremmassa fyysisessä kunnossa. Koiran kanssa kulkiessa laajentuu sosiaalinen tuttavapiiri.

Koiran silittäminen muutaman minuutin ajan voi helpottaa ahdistusta, lieventää pelkoa ja rauhoittaa. Koira on perheenjäsen, seuralainen, lohduttaja ja kuuntelija.

Nyt vakaalla puolen vuoden koiran omistajan rintaäänellä voi todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois. Luulen, että teimme perheessä yhden parhaista päätöksistämme koskaan.

Suosittelen!

Tästä aiheesta on ollut ajatuksenani kirjoittaa jo monesti aikaisemminkin. Olen vaan ollut jotenkin niin ymmälläni, etten ole saanut toimeksi. Mitenkähän sitä nytkin lähestyisin? Ikääntymisestä, liikkumisesta ja toimintakyvystä on ilmiselvästi kehittynyt mitä medikaalisin väestötason ongelma.

Liikkumisresepti, jos muut konstit eivät tehoa! 

Ensimmäiseksi mietityttää Liikkumisreseptin näyttävä lanseeraus vuonna 2002. Jos ihmisiä ei saada muutoin liikkumaan, kirjoittaa lääkäri reseptin.

Kyseessä oli monitoimijainen yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena oli luoda toimiva käytäntö liikunnan hyödyntämiseksi osana perusterveydenhuollon toimintaa. Tavoitteena oli myös luoda toimintamalli liikuntaa järjestävien tahojen ja terveydenhuollon yhteistyön perustaksi. Kuulostaa järkevältä.

Kuntalaisten hyväksyntää lääkärien mahdollisuudelle antaa kirjallisia liikkumisohjeita selvitettiin Kelan FINRISKI -tutkimuksen yhteydessä. Kolme neljästä vastaajasta oli sitä mieltä, että lääkärillä tulisi olla mahdollisuus kirjoittaa Liikkumisresepti lääkemääräyksen sijasta tai sen lisäksi. Käyttökyselyyn vastanneista lääkäreistä kaksi kolmesta piti Liikkumisreseptiä käyttökelpoisena liikuntaneuvonnan työkaluna. Suurimpina esteinä pidettiin ajan ja rutiinin puutetta ja perehtymättömyyttä asiaan. Stakesin toteuttamassa ylilääkärikyselyssä 28 % terveyskeskuksista käytettiin Liikkumisreseptiä suunnitelmallisesti. Yleisimmin se oli käytössä väestöpohjaltaan suuremmissa ja väestövastuuta toteuttavissa terveyskeskuksissa. Lisätiedot: www.liikkumisresepti.net.  

Onko kukaan kuullut hankkeesta viime aikoina; web-sivustoa on päivitetty viimeksi vuonna 2005? 

Olisi aika mielenkiintoista tutkia Liikkumisreseptin vaikuttavuutta eläkeikäisten terveysliikuntaan. Lisääntyykö liikkuminen reseptin saaneilla enemmän kuin esimerkiksi niillä, joilla liikuntaneuvonta ja –seuranta toteutetaan oman kunnan liikuntatoimessa, järjestössä tai vaikkapa kuntoutusneuvolassa? Taitaa jäädä nähtäväksi.  

Lihasvoimaharjoittelu edistää kuin edistääkin liikkumiskykyä!

Hämmennystäni syvensi tieto viime vuonna valmistuneesta lääketieteen alaan kuuluvasta väitöskirjasta. Siinä tutkittiin kuntosaliharjoittelun vaikutuksia iäkkäiden naisten lihasvoimaan, tasapainoon ja oman elämän hallintaan.

Tutkimuksessa todettiin, että jos vanhus liikkuu huonosti ja vähän, huononevat sekä lihasvoima että mieliala. Huono lihasvoima puolestaan johtaa huonoon liikkumiskykyyn. Tutkimustulokset osoittivat, että lihaskunto- ja tasapainoharjoittelu on  tuloksekasta ja että tavoitteellinen liikuntaharjoittelu pitää ikäihmiset liikkumiskykyisinä muita pidempään. Harjoittelu parantaa myös mielialaa. Parantuneesta lihasvoimasta huolimatta toimintakyvyssä ei kuitenkaan todettu edistystä eikä harjoittelu vähentänyt kaatumisia. 

Väitöskirjatyön löydät täältä: www.uku.fi/vaitokset/2007/ISBN978-951-27-0666-2ltimonen.htm

Hämmennykseni ei johtunut itse asiasta vaan siitä, että harjoittelun myönteiset vaikutukset mm. lihasvoimaan on toki ollut hyvin ja laajasti tiedossa jo vaikka kuinka pitkään…

Nuorena vitsa väännettävä!

Selvää on, että koko lailla hitaasti muuttuvat asiat ja ihmiset. Samat asiat keksitään yhä uudelleen. Luotettavasti suunnitellut ja toteutetut tutkimusasetelmat todentavat viimein sen, joka jo on ollut ehkä sukupolvienkin ajan hyvin tiedossa….

Mikä koko jutussa nyt niin ihmeellistä oli?  Ymmärrän hyvin, että väestön liikkumattomuudesta ollaan terveydenhuollossa huolestuneita se kun aiheuttaa monenmoisia tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja lihavuutta. Siis lääketieteellisiä ongelmia.

Mutta onko ihminen tässä tietoa pursuavassa maailmassa todellakin niin tietämätön ja kovapäinen, ettei käyttäydy omaa terveyttään edistävästi muulla keinoin kuin lääkärin määräyksestä? Se on selvää, että liikkumattoman elämäntyylin muuttaminen liikkuvaiseksi ei ole ihan helppoa. Mikä onkaan hankalampaa kuin opitun poisoppiminen!

Liikuntatottumukset opitaan jo pienenä, joten seuraavassa kirjoituksessa taidankin paneutua liikuntatuntien riittämättömyyteen oppivelvollisuuskoulussa ja sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa peruskoulutuksessa…

Ajatuksia herättävää oli lukea viime viikolla lehdistä, kun Oulunkylässä toimivan Kustaankartanon asukkaat järjestivät rollaattorimarssin ministeri Paula Risikon ja isä Mitron johdolla.

Melkein häkellyttävä oli vertaus vankien ja eläinten hoitoon. Laki määrää, että vangin on päästävä ulkoilemaan säännöllisesti. EU direktiivillä määrätään, että lehmien on päästävä ulos. Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella?

Suomessa on suuri määrä vanhuksia jotka eivät ole päässeet ulkoilemaan vuosiin. Osa asuu vanhustenhuollon laitoksissa, osa kotona ainoana ulkomaailman kontaktinaan kiireinen kodinhoitaja. Laitoksissa työskentelevän henkilöstön työaika on niin kortilla, että päivittäiseen ulkoiluun asiakkaiden kanssa ei ole minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia. Miten mahtaa olla ulkoiluun sopivien jalkineiden ja asusteiden kanssa?

Tutkimus ja arkitodellisuus eivät kohtaa tässäkään asiassa. Säännöllisen ulkoilun on todettu vähentävän lääkkeiden tarvetta ja lisäävän ruokahalua. Ulkoilu parantaa mielialaa ja elämänlaatua – iästä riippumatta.

Kaiken ikäisillä ihmisillä on oltava oikeus ulkoiluun ja liikkumiseen vaikka apuvälinein tai toisen ihmisen avustuksella. Kyse on ihmisoikeuksista.

Muistan luennoineeni jo 1980-luvulla valtakunnallisilla opintopäivillä ja kirjoittaneeni eri ammatti- ja järjestölehtiin siitä, mihin päättyy liikunta ja mistä alkaa kuntoutus. Voiko se olla ehkäisevää? Entäpä mitä tarkoittavat primaari-, sekundaari- ja tertiääri kuntoutus?

En tiedä, voiko kysymystä edes esittää, rajoja kun ehkä ei kannattaisi vetää. Mutta onko maailma muttunut mihinkään, kun samaa asiaa pohdin taas kerran.

Terveysliikuntaa...

Liikuntalain (1998) tarkoituksena on edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle järjestämällä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa ja tarjoamalla liikuntapaikkoja.

Tietoa liikunnan terveyttä edistävistä vaikutuksista on ollut jo pitkään. Näkökulmaa on laajennettu sairauksien tutkimuksesta psyykkisten, sosiaalisten ja henkisen hyvinvoinnin hyötyjen tunnistamiseen. Terveysliikuntaa on kaikki sellainen fyysinen aktiivisuus, jolla on myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja terveyskuntoon (Ikääntyneiden ihmisten ohjatun terveysliikunnan laatusuositukset 2004). 

Tunnuspiirteitä ovat säännöllisyys, kohtuukuormitus ja jatkuvuus. Terveysliikunta käsittää kaikki toistuvat fyysisen aktiivisuuden muodot, joita ovat esimerkiksi hyötyliikunta, ammattiin ja työtehtäviin sisältyvä liikkuminen, ulkoilu ja muu vapaa-ajan harrastusliikunta. Parhaiten liikunta edistää terveyttä elämäntapana. Edellytyksiä fyysiselle aktiivisuudelle luodaan, kun liikunta on olennainen osa terveys-, liikenne-, sosiaali-, ympäristö-, nuoriso- ja koulutuspolitiikkaa sekä maankäytön suunnittelua.

Laadukkaasti toteutettuna ikäihmisille suunnattu ohjattu terveysliikunta on monipuolista, turvallista, toimintakykyä kehittävää, itsenäisyyteen kannustavaa, oma-aloitteisuutta ja rohkeutta ylläpitävää sekä hyvää mieltä tuottavaa. Toimintakykyä edistävä liikunta on usein toistuvaa, säännöllisesti jatkuvaa sekä kuormittavuudeltaan ja määrältään sopivaa ja riittävää. Tällainen liikunta vastaa toteuttajansa fyysistä kuntoa, motorisia taitoja, motivaatiota ja kiinnostuksen kohteita eikä sisällä vammautumisen vaaraa.

...vai ehkäisevää kuntoutusta?

Ehkäisevä (vai ennakoiva?) ja varhaisvaiheen kuntoutus on suunnitelmallista, voimavaralähtöistä ja ikäihmisen muuttuviin elämäntilanteisiin joustavasti reagoivaa moniammatillista toimintaa. Ikäihmistä autetaan tiedostamaan omasta kunnosta ja terveydestä huolehtimisen vaikutus toimintakykyyn, ennakoimaan  toimintakyvyn rajoittumista uhkaavat tilanteet ja reagoimaan niihin ajoissa.

Kuntoutuksessa korostetaan kokonaisvaltaisuutta. Tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäminen, rajoittumisen ehkäiseminen tai heikkenemisen hidastaminen. Kuntoutus on aina ikäihmisen ja hänen lähiympäristönsä muutos-, kasvu- ja oppimisprosessi. Asiantuntijan roolina on toimia asiakkaan valmentajana.  

Kuntoutus on tavoitteellista yhteistyötä. Se voi olla yksilö- tai ryhmäkohtaista, lyhytkestoista tai läpi elämän kestävä ja eri vaiheita sisältävä laaja-alainen prosessi. Kuntoutus voi sisältää toimenpiteitä, joiden avulla pyritään saavuttamaan tai palauttamaan toimintoja tai kompensoimaan jonkin toiminnon menetystä tai puuttumista tai toiminnallista rajoitusta. Kuntoutus on myös erityisiä kuntoutuskäytäntöjä ja –menetelmiä osaavaa ja kehittelevää toimintaa esimerkiksi fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta.

Ehkäisevässä kuntoutuksessa tuetaan ja vahvistetaan ikäihmisen ja hänen lähiympäristönsä fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja ja toimintaedellytyksiä. Yhdessä ihmisen kanssa etsitään elämänhallinnan keinoja tilanteessa, jossa mahdollisuudet sosiaaliseen selviytymiseen ovat uhattuina tai heikentyneet. Lähtökohtina ovat ikäihmisen elämäntilanne ja -historia, tarpeet, roolit, voimavarat ja identiteetti, joista nousevat kuntoutuksen yksilölliset tavoitteet.

Veteen piirretty viiva?

Palaan ajatukseen siitä, mihin terveysliikunta päättyy ja mistä alkaa ehkäisevä kuntoutus. Usein ammatillisen toiminnan, kulttuurin, hyvinvoinnin edistämisen, hoidon, kuntoutuksen ja  terveysliikunnan keinot ja toimintatavat kietoutuvat yhteen. Terveysliikunta ja ehkäisevä kuntoutus tähtäävät molemmat ihmisen liikkumis- ja toimintakyvyn säilymiseen ja siirtää mahdollisten muiden palveluiden tarvetta tuonnemmaksi.

Rajanveto voi olla vaikeaa eikä edes välttämätöntä, mutta yhteistyötä eri toimijoiden välillä tarvitaan saumattomien palveluketjujen varmistamiseksi. Palvelu-, kuntoutus- ja liikuntatarpeen arviointi ja ´täsmä´interventioiden oikea kohdentaminen oikeassa elämäntilanteessa kannattaa, mutta se edellyttää sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimien palvelujärjestelmältä herkkää ja nopeaa reagointia sekä tiivistä ja verkostomaista yhteistyötä.

Viime aikoina on ollut mielenkiintoista seurata sosiaali- ja terveyspolitiikkaan liittyvää julkista keskustelua. Kiinnostavaa se on siksi, että aina kun maamme poliittiset voimasuhteet muuttuvat, puhaltavat enemmän tai vähemmän uudet tuulet. Ainakin erilaiset kuin ennen.
 
Sairaaloissa jonotetaan, henkilökuntaa on liian vähän, osastoilla potilaat pääasiassa vain makaavat eikä liikkumista, toimintakykyä taikka kuntoutumista edistävästä hoidosta ole tietoakaan. Ammattitaitoisen työvoiman pula uhkaa. Hoitohenkilökunnan palkat ovat kuopassa. Työtaistelut uhkaavat muutoin niin vakaata palvelujärjestelmää.
 
Lamavuosien aikana perusterveydenhuollosta häivytettiin vähin äänin erityisesti ehkäisevät palvelut. Siis ne, joiden kehittämisestä Suomi oli hankkinut kansainvälistäkin mainetta. Henkilöstökuluja piti vähentää sellaisesta toiminnasta, jota ei voinut perustella tieteellisellä näytöllä.
 
Karsimislistalla olivat kansalaisten henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, terveydenhoitajien ja lääkärien kotikäynnit, terveystarkastukset, seulonnat jne. Kuntien väliset erot palvelutarjonnassa kasvoivat. Onneksi äitiys- ja lastenneuvoloihin ei uskallettu koskea, ainakaan kovin kovalla kädellä!
 
Ihmetyttää vain se, että miten ehkäisevän toiminnan vaikuttavuus muka voitaisiin osoittaa. Ilman, että tuloksiin vaikuttavat mitkään väliin tulevat muuttujat. Miten sellaisen tutkimusasetelman pystyy rakentamaan? En usko, että mitenkään. Mutta raha ratkaisi silloin ja raha ratkaisee tänäänkin.

Nyt ollaan havahduttu siihen tosiasiaan, että terveysongelmia kannattaa sittenkin ehkäistä ennen kuin tarvitaan järeitä toimia. Erilaisia preventiivisiä toimintoja ollaan kovaa vauhtia suunnittelemassa ja kehittämässä oikein ministeriöiden tasolla. Syynä kiireeseen on tietysti kasvava ikääntynyt väestö, joka pitäisi saada pysymään kotonaan mahdollisimman pitkään.

Väestön ikääntyminen on jatkuvasti tulossa oleva uhka, johon pitää varautua. Mutta miten niin tulossa, varautua olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten! Tuoreimman väestöennusteen mukaan (www.stat.fi/til/vaenn/2007/vaenn_2007_2007-05-31_tie_001.html) yli 65-vuotiaiden väestöosuuden arvioidaan nousevan 16 %:sta 26 %:in vuoteen 2030 mennessä ja pysyvän lähes samana seuraavat 10 vuotta. Työikäisten osuus pienenee 66,5 %:sta 57,5 %:in vuoteen 2040 mennessä. Työikäisten määrä alkaa vähentyä vuonna 2010, jolloin sotien jälkeiset suuret ikäluokat siirtyvät eläkeikään. Yli 85-vuotiaiden osuus nousee 1,8 %:sta vuoteen 2040 mennessä 6,1 %:in. Heidän määränsä nousee nykyisestä 94 000:sta 349 000:een. Tässä meille vielä työelämässä oleville riittää haasteita. Ihan joka ikiselle.

Toivon todella, etten joutuisi omalta osaltani kuormittamaan kohta kriisissä olevaa terveydenhuoltolaitostamme. Yritän tehdä kaikkeni, että voisin elää elämääni omin voimin ja tehdä itse siihen liittyvät valinnat.:)