 |
 |

 |

KeyNet-uutiskirje
tiedottaa iäkkäiden kuntoutukseen ja
ehkäisevään toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista,
hankkeista sekä Helsingin kaupungin, Helsingissä toimivien
järjestöjen ja yritysten palveluista.
Tilaa
uutiskirje
 |
|
 |
 |
 |
 |
|
 |
 |
 |
|
 |
 |
|
|
|
 |
 |
 |


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Suomen Kuntaliitto ovat
yhteistyössä työstämässä käsikirjaa ikääntyneiden henkilöiden
neuvontatoiminnan ja hyvinvointia edistävien kotikäyntien toiminnan
tueksi. Käsikirjatyön tavoitteena on saada aikaan sähköinen
käytännön läheinen opas neuvontatoimintaa sekä hyvinvointia
edistäviä kotikäyntejä toteuttaville ja niistä vastaaville kuntien
henkilöstöille.
Mielestäni tämä on hyvä suunta yhtenäistämään neuvonta- ja
ohjaustyötä. Tavoitteenahan on, että asuinpaikasta huolimatta
kunnalliset palvelut olisivat yhdenvertaiset kuntalaisille.
Käsikirja on ainakin näin alkuun suunnattu kuntien työntekijöille,
mutta toivon, että myös me järjestöihmiset pääsisimme sitä
hyödyntämään. Järjestöissä onkin perinteisesti tehty paljon
neuvonta- ja ohjaustyötä, jota on hyödynnetty myös kuntapuolella.
Resurssit kannattaa laittaa jakoon aina kun se on mahdollista, kuten
osoittaa esimerkiksi tässä uutiskirjeessä Järjestöpalstalta löytyvät
linkit järjestöjen yhteisiin Internet-sivustoihin.
Neuvonnan ja ohjauksen tueksi löytyy muutakin tietoa Internetistä.
Muun muassa Kuntoutusportista,
Sosiaaliportista,
Terveysportista,
TerveSuomesta ja
ToimintaSuomesta löytyy paljon tietoa neuvonnan ja
ohjauksen tueksi. Kaiken tämän tiedon äärellä saattaa tullakin jo
pienoinen tietoähky, miten valitsen ja suodatan tarvitsemani tiedon,
mikä on tärkeää, minkä voin jättää vähemmälle huomiolle?
Lohdutukseksi voin sanoa, että tiedon määrä ei tule ainakaan
vähenemään, joten kannatta surffailla harkitusti.
Vauhdikasta syksyä tietoviidakossa!

Aulikki Viippola Suunnittelija KEY Kuntoutuksen edistämisyhdistys ry


Uutta mielenkiintoista tietoa
Parkinsonin taudin kuntoutuksesta
Neurorehabiltation and Neural Repair-lehdessä 2009
julkaistiin mielenkiintoinen tutkimusartikkeli Parkinsonin taudin
kuntoutustutkimuksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla
kahden eri tyyppisen aerobisen harjoituksen vaikutuksia Parkinson
taudin oireiden ilmenemiseen. Aikaisempien tutkimusten perusteella
oletettiin, että pakotettu aerobinen nopeusharjoittelu kehittää
yleisesti motorisia toimintoja, vaikka normaalin aerobisen
harjoittelun ei ole todettu vaikuttavan Parkinsonin taudin
oireisiin.
Tutkimukseen osallistui 10 koehenkilöä, jotka jaettiin kahteen
koeryhmää. Koehenkilöt toteuttivat 8 viikon ajan kahta erilaista
harjoitteluohjelmaa. Toinen ryhmä toteutti perinteistä fyysisen
kunnon harjoittelua kuntopyörällä ja toinen ryhmä harjoitteli ns.
pakotettua nopeusharjoitusta tandempyöräilynä. Pakotettu aerobinen
nopeusharjoittelu ei ainoastaan kehittänyt fyysistä kuntoa, vaan se
vaikutti myös keskeisten taudin oireiden hallintaan. Vastaavaa
vaikutusta ei todettu perinteisen fyysisen kunnon
harjoitusintervention jälkeen.
Molemmissa ryhmissä koehenkilöiden aerobinen kunto kehittyi
intervention aikana. Pakotetun harjoittelun ryhmäläisten Parkinsonin
taudin oireet kuten jäykkyys, vapina ja liikkeiden hitaus
helpottuivat keskimäärin 35 % alkutilanteeseen verrattuna. Vastaavaa
tulosta ei saavutettu perinteisen aerobisen harjoittelun ryhmässä.
Oireiden kliinisen arvioinnin perusteella harjoittelun vaikutukset
olivat havaittavissa vielä neljän viikon jälkeen harjoittelun
päättymisestä.
Yllättävää tutkimustuloksessa oli se, että tandempyöräilynä
toteutettu nopeusharjoittelu vaikutti myös yläraajojen motoriseen
toimintaan, kuten käsien näppäryyteen. Alaraajojen pakotetun
nopeusharjoituksen vaikutukset yläraajojen toimintoihin on
mielenkiintoinen tutkimustulos. Tutkijoiden mukaan tämän tyyppinen
harjoitus saattaa korjata keskushermoston motorisen kontrollin
prosesseja. Vaikka tämä tutkimus oli varsin suppea ja koe- ja
kontrolliryhmät olivat pieniä, tulos on silti lupaava. Tutkijoiden
mukaan tarvitaan kuitenkin lisää näyttöä tämän tutkimustuloksen
tueksi. Toivottavasti uusien tutkimusten perusteella saadaan lisää
tietoa ja uusia harjoittelumuotoja Parkinsonin taudin kuntoutukseen.
Lähde:
Rigdel AL, Vitek JL, Alberts JL. 2009. Forced, not voluntary,
exercise improves motor function in Parkinson's disease patients.
Neurorehabilitation and Neural repair.2009; 23(6):600-608.
Linkki
artikkeliin
Lisätietoja harjoittelusta löytyy Kuntoväline Oy:n
Internet-sivuilta
Kuntoväline
Oy
Kirjoittaja
Pirjo Suomalainen
Projektikoordinaattori, TtM


KÄKÄTE
– Käyttäjälle
kätevä teknologia
Kuntoutuksen edistämisyhdistyksen jäsenjärjestöt Vanhus- ja
lähimmäispalvelun liitto ja Vanhustyön keskusliitto ovat
yhteistyössä käynnistäneet tämän vuoden alussa viisivuotisen KÄKÄTE-projektin. Projektissa selvitetään, miten teknologia voisi
nykyistä paremmin toimia ikäihmisten kotona asumisen, hyvän arjen ja
vanhustyön tukena. Hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Vanhustyön toimijoiden ja teknologiaosaajien hyvällä yhteistyöllä
olemassa olevaa teknologiaa pystytään hyödyntämään nykyistä
laajemmin. Kehittämistyön lähtökohtana ovat ikäihmisten mielipiteet
ja tarpeet. Projektissa on tarkoitus luoda malleja siitä, miten
teknologian avulla voidaan tukea ikääntyneiden omatoimista hyvää
arkea ja toimintakykyä. Malleilla kuvataan myös, miten ikäihmiset ja
työntekijät otetaan mukaan tuotekehitykseen.
Projektin ensisijaisina päämäärinä ovat ikäihmisten kotona asumisen
tukeminen ja heidän kanssaan työtä tekevien työn helpottaminen.
Käyttäjälähtöisyyden ja -ystävällisyyden lisäämiseksi projektissa
kehitetään keinoja, joilla käyttäjien ääni saadaan entistä vahvemmin
kuuluviin. Kehittämisen painopisteet ovat ikäihmisten turvallisuus
ja osallisuus.
Projektin kohderyhmät:
- ikäihmisten hoito- ja palveluyhteisöt
(järjestöjen, kuntien tai yksityisten ylläpitämät)
- teknologian ja palvelukonseptien kehittäjät
- tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot
- ikäihmiset, heidän omaisensa ja hoitohenkilökunta
Verkostoitumista ja pilotointeja
KÄKÄTE-projektin tavoitteena on vahvistaa alan toimijoiden
yhteistyötä muodostamalla hankeverkosto. Verkostossa hyödynnetään
jo toteutuneiden hankkeiden käytäntöjä ja onnistumisia. Käyttäjät
tuovat verkostoon arvokasta kokemustietoa.
Hankkeessa pilotoidaan olemassa olevia tai lupaavia teknologisia
ratkaisuja, jotta vanhustenhuoltoon saataisiin toimivia ja
käyttäjälähtöisiä toimintamalleja. Projekti saattaa yhteen eri
kohderyhmiä luomalla niille vuorovaikutusmahdollisuuksia.
Pilotoinnit ovat erillisiä hankkeita, joiden käynnistämiseen
projekti tarjoaa ammatillista tukea sekä apua rahoituksen
hakemiseen.
Projektissa kehitetään myös ikäihmisten käyttäjäpaneelimalli.
Käyttäjäpaneelien avulla selvitetään ikäihmisten ja työntekijöiden
tarpeita ja toiveita. Heiltä kerätään strukturoitua palautetta sekä
käyttökokemuksia erilaisista teknologioista ja
palvelukokonaisuuksista.
Verkkosivusto ikateknologia.fi
Projektin verkkosivusto
www.ikateknologia.fi avattiin juhlallisin menoin TERVE-SOS 2010-messuilla. Sivustolta löytyy tietoa mm. aiheeseen liittyvistä
hankkeista ja julkaisuista sekä ikäihmisille teknologiaa
valmistavista ja maahantuovista yrityksistä ja alan tutkimus- ja
kehittämisorganisaatioista. Sivustolla on myös uutisia ja
tapahtumakalenteri sekä vaihtuvia teknologia-aiheisia kyselyitä,
joihin sivustolla kävijöiden toivotaan vastaavan.
KÄKÄTE-projektissa työskentelee viisi kokoaikaista ja kaksi
osa-aikaista työntekijää. Projektipäällikköinä toimivat Kirsti
Pesola Vanhustyön keskusliitosta ja Lea Stenberg Vanhus- ja
lähimmäispalvelun liitosta.
Projektipäällikkö Kirsti Pesola
etunimi.sukunimi@vtkl.fi
gsm 050 597 0069
Projektipäällikkö Lea Stenberg
etunimi.sukunimi@valli.fi
puh 09 7745 9015
Tule
tutustumaan ja lue tulevia tapahtumia!
Kirjoittaja:
Marika Nordlund
Projektisuunnittelija
Vanhustyön keskusliitto

OppiMappi – koulutuksesta
voimia omaishoitajille
Osana KEYn Omaishoitajien ehkäisevän
kuntoutuksen projektia toteutettiin Kajaanissa kevään aikana "Voimaksi-
koulutus", missä hyödynnettiin Omaishoitajat ja Läheiset-Liitossa
kehitettyä OppiMappi-koulutusohjelmaa omaishoitajille.
OppiMappi-koulutusohjelma on 12-opetusjakson pituinen kokonaisuus,
joka johdattaa omaishoitajat itse tarkistelemaan omaa
omaishoitajuutta, jaksamista, voimavaroja sekä avun ja tuen
mahdollisuuksia ja tarpeita.
Koulutus antaa perustietoa omaishoidosta, kodista elinympäristönä ja
omaishoitoon liittyvistä ihmissuhde- ja jaksamiskysymyksistä.
Lisäksi koulutuksesta saa vinkkejä omaan liikuntaan ja kuntoiluun.
Koulutuksen aikana pyritään lisäämään omaishoitajien tietoutta
tarjolla olevista tukimuodoista, kodin toimivuuden lisäämisestä ja
apuvälineistä sekä oman hyvinvoinnin merkityksestä ja itsensä
huolehtimisen tärkeydestä.
Ensimmäinen OppiMappi-koulutus toteutettiin Kajaanissa keväällä 2010
neljänä iltapäivänä yhteistyössä Kainulan kansanopiston kanssa.
Koulutukseen kuului lisäksi yksi virkistyspäivä seurakunnan
leirikeskuksessa Joutenlammella, joka vietettiin yhdessä Kajaanin
ev.lut.seurakunnan diagoniatyön sekä Kainuun maakunta-kuntayhtymän
kotihoidon kanssa. Koulutukseen osallistui 14 omaishoitajaa.
Koulutuksen arviointia
OppiMappi-koulutusta arvioitiin keräämällä osallistujilta
kirjallista palautetta koulutuksen sisällöstä. Palautteen
keräämisessä hyödynnettiin Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton
ja Terveyden edistämisen keskuksen Järvi-hankkeessa kehitettyä
arvioinnin työvälinettä ”Täydennettävät lauseet”. Täydennettävillä
lauseilla kysyttiin mm. koulutuskokonaisuudesta, omasta
jaksamisesta, uusista työkaluista arkeen sekä toiveista kurssin
jälkeen.
Koulutus koettiin hyväksi sekä tarpeelliseksi ja se antoi uutta
tietoa ja näkemystä omaishoitajuuteen liittyvistä asioista.
”Voimaksi-koulutuksessa opin, että tietoa on saatavilla ja sitä saa,
kun vain pyytää. Myös sen, ettei pidä jäädä yksin murehtimaan vaan
täytyy lähteä hakemaan apua. Vertaistukiryhmä on oivallinen paikka
saada tietoa ja tukea”.
Omaishoitajat kokivat myös, että ottamalla aikaa itselleen, jaksaa
paremmin omaisen kanssa. Oman jaksamisen kannalta täytyy myös pitää
omaishoitajuuteen kuuluvat vapaapäivät. Avun hakeminen ja
vertaistuki koettiin myös tärkeiksi voimien antajiksi.
Vertaistuen ja uuden tiedon lisäksi omaishoitajat kokivat oppineensa
myös uusia työtapoja, kuten nosturin, liukulakanan, suihkutuolin ja
muiden apuvälineiden käyttöä ja hyödyntämistä.
Koulutuksen jälkeen omaishoitajat aikoivat opetella ja kerrata uusia
siirtotekniikoita. Omaishoitajat toivoivat myös, että jatkossakin
olisi jotain vastaavaa koulutusta tarjolla uuden tiedon saamiseksi
ja voimavarojen kartuttamiseksi.
Seuraavat OppiMappi-koulutukset pidetään syksyllä 2010 Helsingissä
ja Kuhmossa. Helsingin OppiMappi–koulutus käynnistyy 21.9.2010
yhteistyössä Kalliolan kansalaisopiston kanssa.
Projektiterveisin,

Pirjo Suomalainen
Projektikoordinaattori, TtM
gsm 050 303013
etunimi.sukunimi@keynet.fi

Aila Tartia-Jalonen
Projektisuunnittelija, Ft
gsm 050 5211240
etunimi.sukunimi@keynet.fi
Lisätietoja:
KeyNet/Kehittaminen
Järvi,
järjestöarviointi
Omaishoitajat-
ja Läheiset-Liitto ry


Sosiaali-
ja terveysalan järjestöt Hameenlinnan seudulla
Hämeenlinnan seudulla toimivat sosiaali- ja
terveysalan järjestöt ovat verkostoituneet ja toimivat yhdessä
erilaisten yhteistyö- ja kehittämisryhmien sekä tapahtumien
ympärillä. Yhteistyötä viritti eteenpäin Hämeenlinnan setlementin
Osuma-projekti vuosina 2005–2008. Järjestöistä on koottu myös
monipuolista tietoa yhteisen Internet-sivuston alle. Sivustolla
järjestöt ovat luokiteltu toimialoittain ryhmiin.
Hämeenlinnan
järjestöt
Muita vastaavia sosiaali- ja terveysjärjestöjä yhdistäviä ja
järjestöjen palveluja esitteleviä sivustoja löytyy useilta muiltakin
pakkakunnilta kuten esimerkiksi Espoosta, Päijät-Hämeestä, Lahdesta,
Pohjois-Karjalasta ja Seinäjoelta.
Espoon
Järjestöjen Yhteisö ry
PalveluSantra
Jelli-järjestötietopalvelu
Neuvokas


Ikäneuvola-Ruori
Joensuulainen ikäneuvola Ruori sai tämän vuotuisilla
TERVE-SOS-messuilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen myöntämän
vuoden 2010 TERVE-SOS-palkinnon. Palkinnon perusteena oli
Ruori-hankkeen monipuolisuus, asiakaskeskeisyys ja osallistava
toimintatapa. Monet Ruori-hankkeen elementit palvelevat varhaisen
tuen ja ennaltaehkäisevän työn toteuttamista. Hankkeen työmuodot,
kuten toimijoiden verkostoituminen, koulutus, viestintä, palvelut
verkossa ja palvelupisteissä sekä uudenlaiset terveystapaamiset,
terveysreseptit ja itsehoidon neuvonta palvelevat varhaisen tuen ja
ennaltaehkäisevän työn toteuttamista ja ovat myös innovatiivisia.
Ikäneuvola Ruori –hankkeessa kehitetään asiakaslähtöistä ikäihmisten
terveyttä ja hyvinvointia edistävää verkostomaista neuvolamallia,
jota toteutetaan yhteistyössä ikäihmisten ja eri toimijoiden kanssa.
Painopiste on perus- ja ennakoivan tuen sekä varhaisen puuttumisen
palvelujen kehittämisessä.
Tavoitteena on, että ikäihmiset itse ovat aktiivisia mallin
kehittämisessä yhteistyössä laajan toimijaverkoston kanssa.
Ruori-hankkeessa kiinnitetään huomiota ikääntyvien hyvinvointiin
laaja-alaisesti: teemoina ovat mielekäs arkielämä, ihmissuhteet,
liikunta, seksuaalisuus, alkoholi, uni ja lepo sekä ravitsemus.
Hankkeen keskeisenä toimintamuotona ovat itsehoito- ja
palvelupisteet Ankkurin napit, joiden avulla palveluja voidaan viedä
myös harvaan asutuille maaseutualueille.
Tutustu
Ikäneuvola-Ruoriin


S-info
muuttaa
S-infon muuttaa lokakuun 2010 aikana Kampin palvelukeskuksesta
Kallion virastotalon ala-aulaan. Uusi käyntiosoite on Toinen linja 4
A, 00530 Helsinki.
S-infon sosiaalineuvojat vastaavat jatkossakin seniorineuvonnasta S-infon
yhteydessä toimivassa Seniori-infossa. Neuvonnassa pyritään
konkreettisesti auttamaan sekä puhelimitse että paikan päällä
yhdessä keskustellen ilman ajanvarausta. Infossa voi
asioida myös
nimettömästi. Neuvontapisteessä on myös mahdollisuus omatoimiseen
tiedon etsimiseen Internetistä.
S-info/ Seniori-info
Avoinna arkisin p. (09) 310 44556 klo 8.15 – 16
Seniori-info


Avoimet
ovet Senioritalo Sandelsissa
Töölössä sijaitsevassa Kalliolan
senioripalvelusäätiön Senioritalo Sandelsissa on mahdollisuus
harrastaa monia erilaisia aktiviteettejä liikunnasta
tietotekniikkaan.
Sandelsissa järjestetään avoimet ovet torstaina 19.8. klo 13-16, jolloin on mahdollisuus tutustua mm. asumisen palveluihin, saada opastusta
tietokoneen käytössä, tutustua ikäihmisten liikuntapalveluihin,
kuulla elävää musiikkia ja nauttia kahvitarjoilusta.
Kalliolan senioripalvelusäätiön uutena koordinaattorina aloitti
9.8.2010 sosionomi Satu Veltheim (ent. Mäkitalo), jonka
toimipisteenä tulee olemaan Senioritalo Sandels.
Tervetuloa tutustumaan niin asiakkaat kuin
ammattilaiset!
Senioritalo
Sandels

CP-vammaisten aikuisten
hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti
Projektin päätösseminaari järjestetään keskiviikkona
22.9.2010 Helsingissä, Valkeassa talossa Haagassa (Ilkantie 4) klo
10-17.30. Seminaari on maksuton.
Päätösseminaarissa julkistetaan kehittämissuositukset sekä
CP-ikä/kunto -projektin aikana tuotettu materiaali, joka julkaistaan
myös uudessa CP-portaalissa Internet-sivustona. CP-portaali aukeaa
syksyllä 2010.
Tervetuloa!
Seminaarin
kutsu ja ohjelma
Ilmoittautumislomake

Toimintakyvyn arviointi ikääntyneiden palveluissa
Kognitiivisen toimintakyvyn arvioiminen ja
mittaaminen-koulutus 1.9.2010
FCG Finnsh Consulting Group Oy järjestää
yhteistyössä Suomen Kuntaliiton ja TOIMIA–verkoston (toimintakyvyn
arvioinnin ja mittaamisen asiantuntijaverkosto) kanssa kolmen
koulutuspäivän sarjan toimintakyvyn arvioinnista ikääntyneiden
palveluissa. Kukin päivä muodostaa itsenäisen kokonaisuuden ja
kussakin päivässä keskitytään tiettyyn toimintakyvyn osa-alueeseen,
joiksi on valittu fyysinen (9.6), kognitiivinen (1.9) ja
psykososiaalinen (14.10) toimintakyky.
Sarjan toisen koulutuspäivän 1.9. 2010 tavoitteena on tuoda
kognitiivisen toimintakyvyn näkökulma toimintakyvyn arvioinnin ja
mittaamisen kokonaiskuvaan. Koulutuksessa esitellään ja arvioidaan
joitakin kognitiivisen toimintakyvyn arviointimenettelyjä ja
mittareita sekä tuodaan myös esimerkkejä toimintakyvyn arvioinnista
erilaisissa käytännön arviointitilanteissa.
Lue
lisää esitteestä (pdf)


Kuntoutuksen
edistämisyhdistys Facebookissa
Facebook
sivustoon
Lue uutisia ja katso tapahtumia
KeyNet, Ajassa
Tervehdi ystävää!
Lähetä
e-kortti

Www-toteutus: Web Fellows Oy
 |